Siirry sisältöön

Suomenlinnan hoitokunnalle tunnustusta Helsingin kaupungilta ja Helsingin tekijät -matkailuverkostolta

Suomenlinnan hoitokunnalle Vuoden matkailuyritys 2025 -palkinto.

Vuoden matkailuyritys Helsingissä 2025 -palkintoa vastaanottamassa Helsingin matkailuseminaarissa 2025

Helsingin tekijät- verkoston kumppanit valitsivat keskuudestaan voittajaksi Suomenlinnan hoitokunnan. Palkinto on tunnustus organisaatiolle, jota Helsingin tekijät -verkostoon kuuluvat matkailutoimijat ovat äänestäneet parhaaksi yhteistyökumppaniksi viimeisen vuoden ajalta.

Helsingin kaupunki kertoo tiedotteessaan, että voittaja on perustelujen mukaan ”kehitysmyönteinen, innovatiivinen ja aina yhteistyöhaluinen toimija. Suomenlinnan hoitokunta panostaa myös esimerkillisesti kestävän matkailun edistämiseen, kehittää toimintaansa älykkäänä kohteena ja on tehnyt hyvää yhteistyötä Helsingin tekijät -verkoston ja kaupungin kanssa.”

”Suomenlinnan hoitokunta osallistuu myös aktiivisesti Helsingin tekijät -verkoston toimintaan, ja välittää aidosti Helsingistä ja Helsingin matkailun kehittämisestä yhdessä muiden toimijoiden kanssa”, matkailupäällikkö Nina Vesterinen Helsingin kaupungin matkailu- ja kohdepalvelut yksiköstä kertoi perusteluista palkinnon luovutuksen yhteydessä.

Vesterisen lisäksi palkintoa oli luovuttamassa kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula Helsingin kaupungin kaupunginkansliasta 7.5.2025 Helsingin matkailuseminaarissa Finlandia-talolla. Palkintoa olivat vastaanottamassa Suomenlinnan hoitokunnan matkailuasiantuntija Milla Öystilä ja kehittämispäällikkö Petteri Takkula.

Takkula korosti kiitospuheessaan sitä, miten hoitokunta ottaa palkinnon vastaan koko Suomenlinnaa kehittävän yritys- ja yhteistyöverkoston puolesta, sillä Suomenlinnan matkailua tehdään yhdessä koko toimijaverkoston ja kaikkien kumppaneiden kanssa.

Suomenlinnan hoitokunta on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtion virasto, joka hallinnoi, ylläpitää, restauroi ja esittelee Suomenlinnaa. Hoitokunnan taholta koko organisaatio on mukana huolehtimassa Suomenlinnasta. Unescon maailmanperintö­luetteloon kuuluvaa vierailukohdetta kehitetään Suomenlinnan hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan ja matkailun osalta Suomenlinnan matkailutoimijat ovat sitoutuneet Suomenlinnan yhteiseen Kestävän matkailun strategiaan.