VENÄLÄINEN VIAPORI
Venäläisen Viaporin asukkaat
Venäläinen Viapori oli monikulttuurinen pienoisyhteiskunta. Viaporiin asettuneet venäläiset sotilaat olivat kotoisin kaikkialta Venäjältä, eivät ainoastaan läheltä Suomen rajaa. Venäjän armeijassa kaikilla oli oikeus harjoittaa omaa uskontoaan, ja myös Viaporin linnoituksessa vallitsi rauhanomainen rinnakkaiselo eri uskontoja tunnustavien välillä.
Valtaosa venäläisestä sotaväestä oli kreikkalaiskatolisia eli ortodokseja. Kasakat ja roomalaiskatoliset sotilaat olivat pienenä vähemmistönä, samoin kuin islaminuskoiset tataarit. Juutalaisten sotapalvelus tuli mahdolliseksi vuoden 1827 jälkeen Nikolai I:n hallituskaudella, minkä jälkeen heitä palveli myös Venäjän armeijan Suomeen sijoitetuissa joukko-osastoissa. Juutalaisia oli kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin islamilaisia sotilaita. Baltialaiset upseerit ja sotaväki olivat pääasiassa evankelis-luterilaisia, kuten myös Venäjän armeijan palvelukseen astuneet suomalaiset.
Kenttäjumalanpalvelus
Viaporissa. Kuva: MV
Eri uskontokuntien edustajiin suhtauduttiin Venäjän armeijassa pääasiassa suvaitsevasti. 1800-luvun mittaan kuitenkin annettiin useita määräyksiä, jotka rajoittivat erityisesti juutalaisten ja joissain tapauksissa roomalaiskatolisten etenemistä sotilasuralla. Palvelus Venäjän armeijassa saattoi kestää jopa 25 vuotta, ja sen loputtua moni sotilas jäi Suomeen.
Viaporin Pyhän Aleksanteri Nevskin seurakuntaan kuuluneiden sotilaiden, heidän perheenjäsentensä ja muiden siviilien määrä vaihteli. Miehiä oli vuosina 1812–1915 ajankohdasta riippuen 1383 – 5694, naisia 22 – 590 ja lapsia enimmillään 142. Keskimäärin naisia oli 10–12 % Viaporissa asuneiden miesten määrästä. Vertailukohtana mainittakoon, että Helsingissä asui vuonna 1870 noin 32 000 asukasta, joista venäläisiä oli 3 800.
Sotilaiden määrä oli varsin suuri ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin Suomenlinnan lähistöllä olevissa aluksissa oli yhteensä noin 25 000–30 000 merimiestä. Lisäksi Viaporissa, Helsingissä ja sen lähiympäristössä oli tuolloin noin 15 000 sotilasta.
Viaporin lapsia ryhmäkuvassa. Kuva: MV
Avioliittoja ja perhe-elämää
Sotaväen mukana linnoitukseen muutti myös siviilejä: perheitä ja palvelusväkeä. Myös venäläinen kauppiasväestö kasvoi. Heidän joukossaan Viaporiin saapui myös Nikolai Petrovitsh Sinebrychoff. Hänestä tuli lopulta Helsingin varakkaimpia miehiä.
Upseereiden, aliupseereiden, sotamiesten ja matruusien oli sallittua viettää linnoituksessa normaalia perhe-elämää. Monet heistä muuttivat Viaporiin perheineen tai perustivat siellä perheen. Koska Suomessa oli melko vähän venäläisiä nuoria naisia, sotilaat solmivat runsaammin avioliittoja suomalaisnaisten kanssa. Autonomian aikana kreikkalaiskatolisia morsiamia oli kirkonkirjojen mukaan noin 660, luterilaisia vastaavasti kolmanneksen enemmän - näin ollen seka-avioliittoja oli paljon. Luterilaisen miehen lapset kastettiin yleensä äidin mukaan kreikkalaiskatolisiksi.
Vuosien 1812–1918 välillä Viaporissa syntyi noin 6500 lasta. Tämä osoittaa, että linnoituksessa asui paljon perheitä. Syntyvyys oli runsasta 1800-luvun alkupuolella. Syntyvyyden alenemiseen vaikutti muun muassa se, että Nikolai I määräsi lähes 500 matruusien perhettä muuttamaan Viaporista vuonna 1854. Syynä tähän oli Krimin sodan vuoksi Viaporiin määrätyt uudet joukot, jotka tarvitsivat majoitustilaa. Kymmenkunta vuotta myöhemmin siirto linnoitussaarilta mantereelle tuli ajankohtaiseksi noin 400 aliupseerin ja muun alempiarvoisen miehistön ja heidän perheidensä kohdalla. Myös tautiepidemiat, tuberkuloosi sekä muut keuhko- ja kuumetaudit verottivat Viaporin asukasmäärää. Esimerkiksi vuonna 1831 koleraepidemia saapui Helsinkiin Viaporin kautta.
Kenraali Bobrikovin vierailu
Viaporissa. Kuva: MV
Teksti: Maija-Liisa Tuomi
(Lue lisää elämästä Viaporin linnoituksessa)
Venäläinen Viapori -verkkonäyttely
on osa Suomen
100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.