Ajankohtaista
Tullimuseo vaalii Tullin pitkää historiaa
Tullimuseon avoin ovi erottuu kiviseinästä selvästi. 1700-luvulta peräisin olevan rakennuksen julkisivua puhkoo useita ovia ja toistakymmentä korkeaa ikkunaa kahdessa kerroksessa.
Tullimuseon sisällä on peräkkäin kolme näyttelyhuonetta täynnä erilaista Tulliin liittyvää aineistoa. Huoneissa on univormuja, erilaista laitteistoa, valokuvia, salakuljetukseen käytettyjä välineitä ja muita esineitä. Vanhimmat esineet ovat 1600- ja 1700-luvuilta.
Tulli on Suomen vanhimpia viranomaisia. Sen alainen Tullimuseo on erikoismuseo, joka esittelee Tullin historiaa ja nykypäivää. Tullimuseo ei ole varsinainen uutuus, sillä se on ollut olemassa jo 90 vuotta. Museotoiminta käynnistyi Tullissa lokakuussa 1930. Suomenlinnan Susisaarella Tullimuseo on sijainnut vuodesta 1992 lähtien. Museossa voi vierailla maksutta.
Museonhoitajan työ on monipuolisten tehtävien kokonaisuus
Tullimuseon museonhoitajana toimii Janne Nokki. Museonhoitaja suunnittelee parin vuoden välein uusittavat teemanäyttelyt, huolehtii kokoelmasta ja perehdyttää museon kausityöntekijät. Tullimuseo myös harjoittaa omaa julkaisutoimintaa Tullin historiasta.
Nokin mukaan Tullimuseossa saa olla tekemisissä mielenkiintoisen asioiden parissa. Monelle museokävijälle Tullin historia ja toiminta eivät ole ennestään tuttuja.
– Suomenlinna on museoiden linnoitus ja ihmisten kohtaamispaikka. Täällä myös me voimme kohdata ihmisiä.
Nokin mukaan Tullimuseosta löytyy kiinnostavaa myös muille kuin historiaan perehtyneille.
Yksityiskohdat kiinnittävät huomion
Tullimuseossa on paljon yksityiskohtia, joihin tutustuessa voi vierähtää tovi, jos toinenkin. Pysyvän näyttelyn lisäksi Tullimuseossa on vuoden tai kahden välein vaihtuva teemanäyttely.
Yksi monia erityisesti kiinnostava aihealue on salakuljetus. Museossa on nähtävissä esimerkiksi pirtutorpedo, jonka salakuljettajat upottivat veteen viranomaisten yllättäessä. Myös vanha tietotekniikka kiinnostaa kävijöitä.
Tulevaisuudessa Nokki haluaa jatkaa Tullimuseon kehittämistä asiakkailta saadun palautteen mukaisesti. Esimerkiksi virka-asut lisättiin kokoelmaan alun perin museokävijöiltä saadun palautteen perusteella. Usein myös teemanäyttelyistä siirtyy osioita perusnäyttelyyn.
Tullimuseo on osa kansainvälistä Tullimuseoiden yhdistystä IACM:ää, johon kuuluu noin 30 eri maata. Muissa maissa sijaitsevien museoiden henkilökunnan kanssa tavataan kerran vuodessa ja vaihdetaan kokemuksia. Kaikille museoille on yhteistä tavoite lisätä tietoa ja näkyvyyttä Tullin monipuolisesta työstä.
Kaikki uutiset