
Ajankohtaista
Suomenlinnan kävelykalenteri 2023 kannustaa ulkoilemaan ja liikkumaan historiallisessa linnoituksessa
Aloita vuosi 2023 Helsingin merellisimmän kaupunginosan nähtävyyksiin ja palveluihin tutustuen.
Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävästä Suomenlinnan kävelykalenterista löytyy valmis idea tammikuun päiville; hyödynnä vinkki kuluvalta päivältä tai sovella kalenteria mielesi mukaan!
Suomenlinnan digiopas auttaa sinua löytämään reitin ja palvelut aukioloaikoineen sen varrella.
Monta syytä tulla Suomenlinnaan
Vuodenajat korostuvat saaristossa ja kulttuurimaisemassa, sillä Suomenlinnassa vältetään valosaastetta ja autoilla ajoa. Suomenlinna onkin se kaupunginosa Helsingissä, jossa näkee tähtitaivaan ja lumi säilyy puhtaan valkoisena pitkään. Lisäksi se on harvoja paikkoja Helsingissä, jonka rakennuksissa näkyy aikakerrostumia neljältä vuosisadalta!
Pääset kävelykalenterin kohteiden äärelle julkisilla. HSL:n lautta liikennöi Kauppatorilta Suomenlinnaan ympäri vuoden. Lähtöjä on talvisinkin vähintään kerran tunnissa aamuvarhaisesta pikkutunneille saakka, ja lautalle käyvät kaikki voimassa olevat HSL:n liput. Noin vartin kestävän lauttamatkan aikana voi ihailla Helsinkiä mereltä ja nauttia maisemista. Lauttaa voi odotella lämpimässä: Kauppatorilla Helsingin olympialaisia varten vuonna 1952 rakennetussa, vastikään restauroidussa Matkustajapaviljongissa ja Suomenlinnassa vaaleanpunaisessa Rantakasarmissa päälaiturin vieressä, jossa on myös yleisö-wc. Molemmat tilat ovat avoinna lautan liikennöintiaikoina. Rantakasarmissa palvelee myös Suomenlinnan matkailuneuvonta klo 10 – 16, jonka aukioloaikoina voi tutustua myös Suomenlinnan johdantonäyttelyyn.
Varaudu sään mukaan
Talvinen Suomenlinna on kaunis! Talvikunnossapito kattaa Sinisen reitin, mutta sen ja kävelykalenterin tutustumiskohteiden ulkopuolella olevilla reiteillä on alueita, joilla ei ole talvikunnossapitoa. Olethan siis varovainen, ja varaudut vierailuun pukemalla lämmintä ylle ja tukevat kengät jalkaan. Suosithan Sinistä reittiä ja kävelykalenterin ehdotuksia, sillä lumipeitteen alla linnoitusrakenteet, muurit ja vallit voivat olla kilometrien pituisia ja ovat pääosin aitaamattomia. Sinisen reitin ulkopuolella on alueita, joissa on putoamisvaara ja lumi voi peittää jyrkänteen reunan.
Kävelykalenterin kohteet löydät tapahtumakalenterista ja Suomenlinnan palveluiden tarkemmat aukioloajat löydät aukiolokalenterista.
Kaikki uutiset