Suomenlinna maailmanperintö­kohteena

Suomenlinnan nimeäminen maailmanperintökohteeksi

Teksti: Pekka Kärki

1980-luvulla toimiessani Museovirastossa rakennushistorian osastonjohtajana ajankohtaistui Suomen liittyminen Unescon Maailmanperintösopimukseen, jonka rooli kansainvälisessä keskustelussa kulttuuriperinnön vaalimisesta oli noussut voimakkaasti esiin. Myös Suomi alkoi harkita sopimuksen ratifioimista, mikä tapahtuikin 1987.

Museoviraston osastonjohtaja Pekka Kärki Suomenlinnan 250-vuotisjuhlavuoden pääjuhlassa 12.5.1998. Kuva: Suomenlinnan hoitokunta/Antti Kuivalainen, 1998

Pohjoismaiden kulttuuriperintöviranomaiset pitivät kiinteästi yhteyttä, ja halusimme tuoda esiin yhteistä näkemystä Pohjolan roolista maailmanperinnön osana. Pyrimme yhteistyöllä varmistamaan, että Pohjoismaiden maailmanperintökohteiksi ehdotettavat kansalliset aielistat muodostaisivat yhdessä monipuolisen ja uskottavan kokonaisuuden, joka edustaisi pohjoisen kulttuurialueemme tyypillisiä, hyvin säilyneitä ja asianmukaisesti suojeltuja kohteita. Näin katsoimme voivamme varmistaa pienen kulttuurialueemme edustuksen yleismaailmallisessa perintöluettelossa.

Pohjoismainen Bergenin tapaaminen 1987 oli yhteispohjoismaisessa valmistelutyössä tärkeä askel. Maailmanperintösopimuksen asiantuntijajärjestön ICOMOSin puheenjohtaja Michel Parent oli paikalla neuvomassa meitä menettelytavoista, kuten kansallisesta  kohdeinventoinnista, aielistan kokoamisesta ja varsinaisen kohde-esityksen tekemisestä. Yhteisiä keskusteluja ja arviointeja auttoi se, että Norja oli meitä muita hieman edellä, ja heidän asiantuntijansa jakoivat omia kokemuksiaan muiden käyttöön.

Museovirastossa teimme kollegojeni kanssa alustavan luettelon maailmanperintökohteiksi mahdollisesti esitettävistä kohteista. Ylioppilas Maunu Häyrynen palkattiin tekemään selvitys näiden kohteiden ominaisuuksista ja arvoista. Tältä pohjalta syntyi toistakymmentä rakennushistoriallista ja arkeologista kohdetta käsittävä ns. aieluettelo. Sitä käsiteltiin pohjoismaisessa kokouksessa, jossa päätettiin työnjaosta, eli siitä, minkä kaltaisia kohteita kukin maa ehdottaisi maailmanperintöluetteloon, jotta pohjoismaisesta kulttuuriperinnöstä muodostuisi täyteläinen ja edustava kuva osana maailmanperintöä. Kotimaisen ja pohjoismaisen seulan läpäisivät lopulta Suomesta neljä kohdetta, joihin päätimme panostaa ensimmäisessä vaiheessa. Ne olivat: Vanha Rauma, Suomenlinna, Werlan puuhiomo ja pahvitehdas sekä Petäjäveden vanha kirkko.

Verlan tehdasmuseon miljöötä. Kuva: Suomenlinnan hoitokunta/Timo Nurmi, 2021

Vanhaa Raumaa pidettiin pohjoismaisen puukaupungin erinomaisena edustajana. Sen säilyneisyys ja suojelutilanne olivat hyvällä mallilla. Suomenlinna oli pohjoismaisista linnoituksista edustavin ja vahvin. Maamme oli pohjoismaista eniten ollut sotatantereena. Suomenlinnan historia eri ajanjaksoina Ruotsin, Venäjän ja Suomen puolustuksessa muodosti mielenkiintoisen pohjoismaisen näkökulman. Werla toi mukaan tärkeän metsäteollisen kulttuuriperinnön elementin. Petäjäveden kirkko puolestaan oli poikkeuksellisen hieno 1700-luvun puukirkkoarkkitehtuurin edustaja. Harkitsimme myös useiden keskisuomalaisten kirkkojen ns. sarjanimeämistä, mutta aika ei vielä ollut kypsä sellaiselle.

Pohdimme tarkasti, mitä menestyksekkäältä maailmanperintökohteeksi nimeämiseltä edellytetään. Erityisesti kiinnitimme huomiota siihen, että suojelutilanteen on oltava kunnossa ennen nimeämistä. Monet maat olivat turhaan esittäneet kohteita, joiden suojelu ei ollutkaan turvattu. Jotkut maailmanperintöluetteloon otetut kohteet onkin sittemmin asetettu ns. uhanalaisten kohteiden luetteloon tai peräti poistettu luettelosta.

Suomenlinnan esityksen valmistelivat yhteistyössä Museovirasto ja Suomenlinnan hoitokunta. Erittäin arvokkaan työn teki hoitokunnan suunnittelupäällikkö Heikki Lahdenmäki. Vertasimme Suomenlinnaa muihin eurooppalaisiin linnoituskohteisiin: Kronstadtiin, Tanskan, Hollannin ja Saksan bastionilinnoituksiin sekä tietysti Vaubanin linnoituksiin Ranskassa. Uskoimme Suomenlinnan mahdollisuuksiin tulla valituksi, koska sillä oli myös erityislaatuisia piirteitä, kuten saaristosijainti ja historialliset kerrostumansa, jotka ovat syntyneet kolmen eri valtakunnan puolustuksessa.

Suomenlinnan hoitokunnan suunnittelupäällikkö ja myöhemmin restaurointijohtaja Heikki Lahdenmäki. Kuva: Suomenlinnan hoitokunta/Soili Mustapää, 2013

Maailmanperintökomitea antoi ICOMOSin tehtäväksi arvioida, täyttääkö mm. Suomenlinna maailmanperintökohteelta vaaditut kriteerit. Lähettämiemme selvitysten pohjalta ICOMOSin brittiläinen asiantuntija Henry Cleere saapui kesällä 1990 tutustumaan Suomenlinnaan arvioimaan tilannetta. Hän piti Suomenlinnaa monumenttiarvoiltaan maailmanlaajuisesti tärkeänä. Cleere huomioi historialliset kerrostumat ja kuinka ne olivat säilyneet. Hän katsoi, että Suomenlinna oli erikoislaatuisissa saaristo-olosuhteissa kasvanut mielenkiintoiseksi linnoituskaupungiksi. Cleere piti Suomenlinnan hoitokunnan olemassaoloa ja toimintaa tärkeänä takeena siitä, että restaurointiin ja hoitoon panostetaan määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti.

Suomenlinna 1980-luvun lopussa. Vasemmalla Inventaariokamari, johon ei ollut vielä rakennettu nykyistä lisäosaa. Kuva: Suomenlinnan hoitokunta/Heikki Lahdenmäki, 1987

Valmistelussa oli pari asiaa, joita ei tuolloin nähty yhtä tärkeinä kuin nykyisin. Suomenlinnan suoja-alueen raja mantereella piirrettiin aika suurpiirteisin vedoin. Kaupunkisuunnittelusta vastannut Helsingin apulaiskaupunginjohtaja manasi myöhemmin laajaa suoja-aluetta minulle, koska hän pelkäsi sen vaikeuttavan eteläisen Helsingin kehittämistä. Nykyisin Helsinkikin on Suomenlinnasta ylpeä.

Ensimmäinen ehdotus Suomen maailmanperintökohteista eteni Museovirastosta virkatietä opetusministeriöön ja valtioneuvostoon. Myös Helsingin kaupunkia kuultiin. Esitys tuli Maailmanperintökomitean käsittelyyn Tunisian Kartagossa pidetyssä kokouksessa marraskuussa 1991, jossa olin maamme edustajana. Suomenlinna ja Vanha Rauma saivat suurten aplodien kanssa hyväksynnän nimeämisestä maailmanperintöluetteloon, ja saatoin tuntea suurta ylpeyttä Suomen nousemisesta kulttuuriperinnön maailmankartalle. Petäjäveden kirkko ja Werlan tehdas pääsivät maailmanperintöluetteloon muutamaa vuotta myöhemmin. Nyt maailmanperintöluettelossa on seitsemän suomalaista kohdetta.

Maailmanperintöstatus on ollut Suomenlinnalle, kuten yleensä kaikille maailmanperintöluetteloon nimetyille kohteille, merkittävä etu. Se on lisännyt Suomenlinnan tunnettuutta ja mielenkiintoa sen edustamaa kulttuuriperintöä kohtaan. Suomenlinnan saavutettavuus ja esittely ovat kehittyneet sen kirittäminä merkittävästi. Kohteen säilyttämiseen ja kehittämiseen tarvittavia resursseja on ollut helpompi perustella, ja tutkimuskohteena Suomenlinna on tullut kiinnostavammaksi.

Eihän monumentti sinänsä kaipaa statusta ja huomiota, vaan kulttuuriperintöä säilytetään kulttuuriomaisuutena ihmisiä varten.

Kyltti Bastioni Höpkenin muurissa kertoo Suomenlinnan hyväksymisestä maailmanperintöluetteloon. Valokuva: Suomenlinnan hoitokunta/Soili Mustapää, 2013