Kehittämisen aikaa

Viaporin linnoitus oli laajentunut 1850-luvun puolivälissä kuudelta Kruunuvuoren selän edustalla sijaitsevalta saarelta Helsingin rantoja suojaavaksi, 17 kilometriä pitkäksi linnoitetuksi vyöhykkeeksi. Keskuslinnoitukseen kuuluivat Kustaanmiekka, Susisaari, Iso Mustasaari, Pikku Mustasaari, Länsi-Mustasaari ja Särkkä.

Krimin sodan aikana 1853–1856 Viaporin linnoitus oli laajentunut niin, että sen läntisin tykkipatteri sijaitsi Karhusaaressa, Lauttasaaren länsipuolella ja itäisin Santahaminassa.

Viaporia vahvistetaan ja uutta rakennetaan

Viaporin linnoituksen ajanmukaistaminen eteni koko 1800-luvun lopun mutta se nopeutui niinä aikoina, jolloin Venäjän sisä- tai ulkopoliittinen tilanne kiristyi.

1860-luvulla Viaporissa ryhdyttiin kohentamaan linnoituslaitteiden kuntoa vahvistamalla pattereiden rintasuojia ja uusimalla Krimin sodan aikaisia tilapäisiä ruutikellareita. Linnoitussaarten välisten salmien kulkukelpoisuutta rajoitettiin rakentamalla niiden pohjalle uusia upotteita vanhojen 1700-luvulla tehtyjen kiviarkkujen ja Krimin sodan aikana suluksi upotettujen alusten rinnalle.

Maiseman muutoksia

Seuraava konflikti puhkesi 1877, jolloin Venäjä julisti Turkille sodan. Venäjällä pelättiin, että Krimin sodan tapahtumat toistuisivat jälleen Itämerellä. Viaporiin saatiin lisää uusia, takaa ladattavia, rihlattuja terästykkejä, joille piti rakentaa uudet tykkiasemat. Tykkipattereihin rakennettiin lennätinlinjat, ja useisiin saariin asennettiin yösodankäyntiä varten valonheittimiä. Keskuslinnoitusta ympäröivää linnoitusketjua vahvistettiin.

1800-luvun loppupuolen suuret muutokset vaikuttivat voimakkaasti Helsingin merellisen edustan maisemaan. Nykyisen maiseman peruselementit syntyivät 1880- ja 1890-luvuilla, jolloin Susisaaren, Kustaanmiekan ja Vallisaaren rantavallit saivat asun, jonka näkee nykyään esimerkiksi ruotsinlaivan kannelta laivan saapuessa Kustaanmiekan salmeen.