Viaporin tykistö

Linnoituksen rakentamisen alkaessa vuonna 1748 tykit jakaantuivat käyttötavoiltaan kenttä-, linnoitus- ja laivatykistöön. Tykit olivat suustaladattavia. Varsinainen rannikkotykistö erkani kenttätykistöstä vasta 1800-luvulla.

Ruotsin vallan aikana Viaporin linnoituksen aseistukseen kuului linnoitustykistön ohella laivakanuunoita ja kenttätykkejä. Linnoitustykistö oli rakenteellisesti laivatykistön kaltaista, ja linnoituksen aseistuksena oli todennäköisesti enimmäkseen laivoista siirrettyjä tykkejä. Riittävän tukevien ampuma-alustojen ja ‑aukkojen sekä tykkikasemattien valmistuttua saarille sijoitettiin raskaita linnoitustykkejä.

Ylävalleilla oli kaksipyöräisiä kenttätykkejä avoasemissa. Niillä oli suhteellisen pitkä kantama ja laaja ampumasektori. Niiden alapuolella olivat nelipyörälaveteilla olevat tykit. Osa niistä oli kasemateissa, jolloin ampumasektorit jäivät verraten suppeiksi ja tulitus kohdistui hyvin kapeaan alaan. Näitä tykkejä kutsuttiin myös kasemattitykeiksi.

Kevyt tykkikalusto oli tarkoitettu maihinnousun torjuntaan rannan tuntumaan sekä linnoituksen sisäisen puolustuslinjan hallintaan. Raskaampi kalusto oli suunnattu keskeisiin, kauempana oleviin kohteisiin maa- ja meririntamalla.

Tarkkoja tietoja tykkien lukumäärästä eri aikoina ei ole olemassa. Vuoden 1803 suunnitelman mukaan linnoituksessa tulisi olla 1395 tykkiä, mutta todellisuudessa luku jäi huomattavasti tämän alle. Vuonna 1808, Suomen sodan aattona, tykkejä oli noin hieman yli puolet tarvittavasta määrästä.