Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Linna Bar on Suomenlinnan paikalliskuppila

Pari sataa metriä Suomenlinnan sinistä reittiä kuljettua reitti kääntyy oikealle kohti Tykistölahtea ja Suomenlinna-museota. Risteyksestä viistosti vasemmalla näkyy pieni punatiilinen talo. Talon terassilla on ihmisiä nauttimassa virvokkeita.

Rakennus on aiemmin ollut kylmätavaran säilytystila ja se on peräisin 1890-luvulta. Jääkellariksi kutsuttu tila rakennettiin lähellä asuvien upseerien perheiden tarpeita varten. Hyvä maakellari oli välttämätön aikana, jolloin jääkaappeja ei ollut vielä keksitty.

Vuonna 2018 rakennus oli tyhjillään ja sinne haettiin uutta yrittäjää. Neljä suomenlinnalaista päätti perustaa yhteistuumin kotilinnoitukseensa paikalliskuppilan. Linna Bar avattiin huhtikuussa 2019. Osakkaina toimivat Ruusa Hilakari, Aarni Kivinen, Mikko Klang ja Viljami Valo.

– Suomenlinnasta puuttui saarelaisten oma paikka ja näimme tässä hienossa rakennuksessa potentiaalia, kertoo Kivinen.

Aarni Kivinen ja Mikko Klang Linna Barin tiskillä.

Linna Barissa hyödynnetään nelikon erilaisia vahvuuksia ja taustoja. Mukaan mahtuu kokemusta yrittäjyydestä, museoalasta, musiikista, näyttelemisestä, ravintola-alasta ja merenkulusta. Yhteistyö on toiminut hyvin.

Linna Barissa tärkeintä on lämminhenkinen tunnelma ja hyvä fiilis

Linna Barin sisustuksessa ei ole noudatettu tarkkoja raameja, vaan tärkeintä on kodikkuus.

Yhdessä nurkassa on rokokoota henkivä sohva ja itämainen matto. Toisella puolella tilaa on Pakilan Teboilin käytöstä poistetut loossit. Seinillä roikkuu suomenlinnalaista taidetta.

– Meillä on lämmintunnelmainen ja kaunis miljöö. Olemme onnistuneet luomaan juuri sen oikean fiiliksen, kertoo Klang.

Kivisen mukaan suomenlinnalaiset ovat ottaneet Linna Barin hyvin vastaan. Myös mantereelta tulijat ovat tervetulleita ja toivottuja vieraita.

– Pienessä kylässä keskenään meillä tulisi tylsää, joten on kiva saada vieraita myös muualta. Linna Barissa on avoimet ovet kaikille, jatkaa Klang.

– Luotimme siihen, että jos viihdymme paikassa itse, todennäköisesti myös muut viihtyvät, Kivinen sanoo.

Linna Barin ohjelma voi yllättää

Linna Barissa järjestetään monipuolisesti ohjelmaa, ja sen suhteen otetaan toiveita asiakkailta. Ohjelmassa on ollut muun muassa musiikkia, stand up:ia, Linnavisaa sekä viiniä ja virkkausta -iltoja.

Tilassa on piano, kitara ja lyömäsoittimet. Jos asiakkaaseen iskee inspiraatio esiintyä, Linna Barissa lavalle todennäköisesti pääsee. Ajoittain lavalla saattaa nähdä myös jonkun linnalaisista.

Linna Bar on avoinna iltaan asti ympäri vuoden. Sulkemisaikojen suhteen ollaan joustavia. Jos illalla on asiakkaita, sulkemisaika voi hieman venyä.

– Jos meininki on hyvä, niin täällä ollaan, sanoo Mikko Klang.

Henkilökunta on suomenlinnalaista, joten lauttaan ei ole kiire.

Siirry Linna Barin sivuille.

Kaikki uutiset