Krimin 1853–1856 sodan aikana Viaporin sotasatama siirrettiin linnoituksesta Katajanokan kärkeen, aluksi tilapäisesti. Koska määräystä ei koskaan peruutettu, siirtyi Katajanokan alue Venäjän hallintaan. 1900-luvun alussa siitä tuli Itämeren laivaston tärkeä tukikohta, jonne keskitettiin torpedovene- ja miinalaivueet. Ensimmäisen maailmansodan alussa sinne sijoitettiin myös suuria sotalaivoja.

 

”Portu”

 

Ruotsalaisten rakentamat Saaristolaivaston satama ja telakka siirtyivät venäläisten haltuun toukokuussa 1808. Kruunuvuorenselkä säilytti asemansa satamaan saapuvien laivojen ankkurointipaikkana eli redinä, mutta tilaa tarvittiin entistä isommille aluksille. Sitä löytyi metsäiseltä ja harvaan asutulta Katajanokalta, jonka pohjoisosaan rakennettiin satamalaitos, jota kutsuttiin nimellä Viaporin sotasatama. Katajanokalle nousivat C.L. Engelin piirtämät matruusi- ja upseerikasarmit, joihin 1830-luvulla asettui värvätyistä suomalaisista matruuseista koottu Suomen Ensimmäinen Meriekipaasi. Suomen kenraalikuvernöörin mielestä Katajanokan kasarmialue oli ilmastoltaan kostea ja epäterveellinen venäläisille sotilaille ja rakennus annettiin suomalaisten käyttöön. Krimin sodan aikana sen rinnalle muodostettiin Toinen Meriekipaasi, joka hajotettiin sodan jälkeen. Samalla Ensimmäistä Ekipaasia supistettiin, ja Katajanokalle sijoitettiin Keisarillisen Itämeren-laivaston venäläisiä joukko-osastoja. Suomalaiset värvätyt asuivat Merikasarmissa yhdessä venäläisten matruusien kanssa vuoteen 1880, jolloin ekipaasi lakkautettiin, ja Katajanokan alue jäi kokonaan venäläisille.

Viaporin telakka oli tekniikaltaan vanhentunut. Laivanrakennus ja korjaustoiminta sekä alusten huolto ja varustaminen siirrettiin vuoteen 1895 mennessä kokonaan Katajanokalle. Alueelle sijoitettiin torpedoveneiden korjaustelakoita, torpedovarastoja, konepajoja, erilaisia verstaita, naftasäiliöitä ja hiilivarastoja. Ensimmäisen maailmansodan aattona 1913 se luokiteltiin toisen luokan sotasatamaksi, ja pääkaluston muodostivat erikokoiset torpedoalukset. Helsinkiläiset kutsuivat sitä venäjänkielisellä sanalla ”portu” eli satama.

 

Viaporin linnoituspiiri laajenee

 

Viaporin linnoituspiirin alue tarkentui, kun sitä esittävä kartta valmistui 1893. Keskustelu vaihteli toisaalta Viaporin hävittämisestä sotasatamana, toisaalta sen huomattavasta laajentamisesta, kun linnoituksen edustalla oleviin saariin rakennettaisiin lisää pattereita Pietarin puolustusta silmällä pitäen. Viaporin linnoituspiiri laajeni ja sen sisin alue ulottui Lauttasaaresta Santahaminaan.